Warsaw 8.9 ºC
Ota yhteyttä

Uutiset

Krakova on Euroopan gastronomian pääkaupunki 2019!
Euroopan gastronomian akatemia on valinnut Krakovan Euroopan gastronomian pääkaupungiksi vuonna 2019.
Hiltonin DoubleTree Krakova Hotel & Convention Center
Hotelli sijaitsee kävelyetäisyydellä Krakovan Arena-monitoimihallista.
Euroopan vuoden museo -palkinto 2016 Varsovan POLIN-museolle!
Euroopan vuoden museo -palkinto (EMYA) jaettiin 9.4.2016 San Sebastianissa Espanjassa.
Wroclaw on palkittu vuoden 2018 Euroopan parhaana kohteena 41,148 äänellä!
Tämä kaunis kaupunki, jota myös Puolan Venetsiaksi kutsutaan, on kanavien ympäröimä ja yli 120 siltaa yhdistää 12 upeaa saarta.
Uudenvuodenaatto Puolassa
Uudenvuodenaatto on yksi suurimmista juhlista, koska gregoriaanisessa kalenterissa se on uuttavuotta edeltävä vuoden viimeinen päivä.
Energylandia Park
EnergyLandia Park sijaitsee kauniin Etelä-Puolan Zatorissa Sleesian ja Vähän-Puolan eli Małopolskien alueen rajamailla. Katowiceen että Krakovaan on vain puolen tunnin ajomatka. EnergyLandia on paljon enemmän kuin perinteinen...
Krutynia-joella kanootilla, pyöräillen vaiko jalkaisin?
Masurialainen runoilija Karol Mallek on sanonut, että "jos ei ole nähnyt Krutyniaa, ei ole nähnyt Masuriaa".
Guidon hiilikaivos
Guidon hiilikaivos sijaitsee Sleesiassa melkein Zabrzen kaupungin keskustassa. Sinistä Kolejowy-kaivostornia ei voi olla huomaamatta.
5. kansainvälinen gdańskilaisten tapaaminen 6.-8.7.2018
Gdańsk tunnetaan vieraanvaraisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta. Läpi vuosisatojen se on ollut eri kansallisuuksien ja erilaisia uskomuksia, ajatuksia ja filosofioita edustavien ihmisten koti. Nyky-Gdańskin ainutlaatuinen...
Chopin-konsertteja Varsovan kuninkaallisessa Łazienki-puistossa
Chopin-konserttien 59. kausi käynnistyi kuninkaallisessa Łazienki-puistossa!
Puolan votkamuseo avataan kesäkuussa!
Puola on votkan synnyinmaa. Historiallisen lähteiden mukaan ensimmäinen kirjallinen maininta votkasta löytyy Puolasta.
WPT 1313 Varsovan yksityiskierrokset
WPT1313 -matkatoimisto yhdistää kaupunkikierroksissaan retron ultramoderniin. Ystävälliset oppaat ajelevat kanssasi pitkin Varsovaa 1980-luvun puolalaislimusiineilla. Fiat 125p on kulttiautoksi muuttunut ikoninen ajopeli.
Kansainvälinen HISTORIALLISTEN KAUPUNKIEN 3.0 konferenssi
Tervetuloa 1. kansainväliseen HISTORIALLISTEN KAUPUNKIEN 3.0 konferenssiin Krakovassa 1.-2.3.2018! Historialliset kaupungit 3.0 on projekti, jonka päätavoite on keskustella historiallisten kaupunkien ongelmista, kokemuksista ja...
Sopot
Kylpyläkaupunki ja Puolan pisin kävelylaituri
Gdańskin matkailujärjestö
Gdanskin matkailujärjestö perustettiin vuonna 2002 Gdanskissa. 
Puola yksi maailman parhaista kohteista vuonna 2018
Matkaopas Lonely Planet on nimennyt vuoden 2018 Best Value -kohteet, jotka tarjoavat parasta vastinetta rahoille. Suosikkilistaus on hyvä apu vuoden matkasuunnitelmien laadinnassa. Tänä vuonna Puolan lisäksi listalle pääsivät...
Piparkakkumuseo
Elävä piparkakkumuseo on ainutlaatuinen, kiehtova ja maaginen paikka täynnä Toruńin historiaa ja piparin tuoksua.
Varsovan jouluvalot syttyivät!
Varsovan jouluvalot ovat Puolan suurimmat ja yksi Euroopan vaikuttavimpia. Jos valot olisivat yhtenäisenä ketjuna, niiden pituus olisi 680 kilometriä. Valoteoksessa on lähes 4,5 miljoonaa energiatehokasta led-lamppua ja lähes 1 300...
Mosznan linna kuuluu Euroopan kauneimpiin!
National Geographic -lehti on nimennyt Mosznan linnan Euroopan neljänneksi kauneimmaksi linnaksi. Linna on yksi eteläisen Puolan tunnetuimpia rakennuksia, joka puistoineen kuului aikoinaan saksalaiselle Tiele-Wincklerin perheelle.
Matkatoimisto Artur Travel
Artur Travel Puola & Keski-Eurooppa on matkaoperaattori, joka tuntee hyvin sekä Puolan että Euroopan markkinat. Perheyhtiön ovat perustaneet serkukset Lukasz ja Konrad Barlowski.
Finnairille lisää päivittäisiä yhteyksiä Helsingistä Gdańskiin, Varsovaan ja Krakovaan kesäkautena 2018
Uusi päivittäinen lisävuoro Gdańskiin on käytössä 24.4. – 27.10.  Finnair lentää Varsovaan kolme kertaa päivässä arkisin ja kahdesti päivässä viikonloppuisin koko kesäkauden 26.3 – 26.10.2018. Krakovaan Finnairilla on päivittäinen...
Viikonlopuksi Gdańskiin!
Tunne meren tuoksu, lähde seikkailemaan ja rakastu vapauden kaupunkiin …
We Are Singing -kuorofestivaali Krakova 2018
We Are Singing -festivaali on kuoromusiikin tapahtuma, jossa esiintyvät Puolan ja Euroopan parhaat kuorot.
TT Warsaw – 25. kansainväliset matkamessut
The International Travel Show TT Warsaw on yksi Keski- ja Itä-Euroopan tärkeimmistä matkailualan tapahtumista. Matkailualan toimijat ja matkailun ystävät  tapaavat 23.‒25.11.2017 Varsovan kulttuuri- ja tiedepalatsissa. Vuoden 2017...
 Illuusiopuisto
Illuusiopuisto tarjoaa lapsille että aikuisille huvia ja hieman oppiakin helposti omaksuttavassa muodossa. Puistossa voi harrastaa aktiivisesti, levätä ja nauttia vapaasti piknikistä. Grilaaminen ja nuotion teko on mahdollista.
Ravintola Belvedere
Ravintola Belvedere on yksi kauneimmista ja mielenkiintoisimmista kohteista Puolan kulinaarisella kartalla. Se sijaitsee kuninkaallisessa  Łazienki-puistossa Uudessa ansarissa (Nowa Oranżeria).
Unescon maailmanperintökomitean 41. istunto
Krakova isännöi Unescon maailmanperintökomitean 41. istuntoa, joka järjestetään 2.‒ 12.7.2017.
“Viettelevä vedenneito on sinun vaakunasi”
Varsovan modernin taiteen museo on avannut uusissa tiloissaan Veikseljoen rannoilla näyttelyn “Viettelevä vedenneito on sinun vaakunasi”.
Gdańsk palkintopallille yhtenä Euroopan parhaista matkakohteista 2017
On vain yksi Gdańsk. Toiset kaupungit ainoastaan muistuttavat sitä. Kaupungin epätavallinen sijainti ja yli tuhat vuotta vanha historia ovat tehneet sen luonteen ja luoneet vankan aseman Euroopassa.
Kesä 2017 Puolassa – täynnä tapahtumia
Jos haluat yhdistää vapaa-ajan ja kulttuurin Puolasta löydät taatusti itsellesi jotakin! Joka kesä Puolassa järjestetään runsaasti tapahtumia ja festivaaleja. 
11. PZUVarsova puolimaraton 2017
Varsovan maratonsäätiön järjestämä Varsovan puolimaraton on joukkotapahtuma, johon osallistuu vuosittain yli 10 000 juoksijaa.
Jagiełłojen markkinat Lublinissa 12.–15.8.2017
Jagiełłojen markkinat ovat festivaali, jonka tehtävänä on esitellä vanhaa, perinteikästä maalaiskulttuuria eri osa-alueineen sekä alkuperäisessä muodossaan  että päivitettynä nykyversiona. 
Uusi rautatieasema Łódź Fabryczna
Uusi kolmikerroksinen asema on Łódźin uuden kaupunkikeskustan kiintopiste. Toisella tasolla 16,5 metriä maanpinnan alapuolella on rautatieasema, jossa on neljä laituria ja kahdeksan raidetta. 
Tall Ships Race 2017 Szczecinissä!
Viisi satamaa isännöi vuonna 2017 vuosittain järjestettävää Itämeren halki purjehdittavaa Tall Ships Races -tapahtumaa ja Szczecin on yksi isäntäkaupungeista!
ORLEN VARSOVA MARATON
Puolan suurin ja nopeatempoisin juoksutapahtuma valtaa pääkaupunki Varsovan kadut 23. huhtikuuta 2017. 
Unescon maailmanperintökomitea kokoontuu Krakovassa vuonna 2017!
Päätös kokouksen järjestämisestä Krakovassa tehtiin Istanbulin istunnossa Turkissa. Vuonna 2017 noin tuhat edustajaa 190 valtiosta osallistuu keskusteluihin ICE Kraków kongressikeskuksessa.
Jaa valokuvasi ja auta markkinoimaan Puolaa!
Kampanjamme #SharePoland onnistui mainiosti. Nyt ilmoitamme uudesta joukkouttamiskampanjasta FOAP-sovelluksen  kansainväliselle käyttäjäkunnalle! Vuonna 2017 osana ainutlaatuista uutta matkailukampanjaamme matkailijat eri puolilta...
Joulukonsertti ja viiniä Krakovassa
Kamariorkesterikonsertti yhdessä Krakovan vanhimmista kirkoista vie kuulijan taianomaiseen musiikin maailmaan.
Viimeinen silaus keittotaidolle
Polish Your Cooking perustettiin johdattamaan ihmisiä keittotaidon saloihin ja tutustuttamaan heitä paikallisiin keittiöihin mukavassa ja välittömässä ilmapiirissä. Kurssien tarkoituksena on osoittaa, että ruuanlaitto ei ole tylsää...
Zoom Nature ‒ Janów Lubelskissa sijaitseva elämyspuisto paljastaa luonnon salat
Janów Lubelski on hyvä päivämatkan kohde, mutta se sopii myös pidemmän loman kohteeksi.  Matkailunähtävyydet nojaavat Janówin metsien ja järven luonnonarvoihin.
Varsovan kuninkaallinen valopuutarha
Kuninkaallinen valopuutarha  on syys- ja talvinäyttely, joka valaisee koko Wilanówin palatsin ympäristöineen.  Puutarhaan on tuotu tuhansittain eri värisiä valolähteitä, jotka korostavat kuninkaallisen barokkipuutarhan  istutusten...
Pyhän Martinuksen päivän juhlinta
Jos matkustat Puolaan marraskuussa, kannattaa ehdottomasti käydä Ison-Puolan (Wielkopolskan) pääkaupungissa Poznańissa. 
Nauti kaupunkilomasta Puolassa Unity Linen kanssa
Etsitkö sopivaa viikonloppukohdetta? Suuntaa Puolaan ja valikoi Unity Linen laajasta tarjonnasta sopiva paketti. Ota mukaan sukulaiset tai lähde yksin lataamaan akkuja positiivisella energialla. 
Uusi portaali visitwroclaw.eu – suunta Wrocławiin!
VisitWroclaw.eu on Wrocławin kaupunginviraston uusi matkailuportaali. Portaalissa on kattavat tiedot kaupungin majoitusliikkeistä ja ravintoloista sekä tietoja parhaista nähtävyyksistä, kohteista ja asukkaiden kanssa suunnitelluista...
Tutustu Varsovaan Segway-henkilökuljettimen kyydissä!
Varsovaan voi tutustua aktiivisesti ajelemalla uuden sukupolven Segway-henkilökuljettimella. Berliinistä, Pariisista, Amsterdamista ja muista Euroopan kaupungeista tutut henkilökuljettimen kyydissä tehtävät kierrokset ovat...
MATKAILIJAN ETUKORTTI  – tutustu Gdanskiin  omalla tavallasi
Katseletko mielelläsi nähtävyyksiä? Haluatko tutustua vanhan Gdanskin historiaan? Lomailetko perheesi kanssa ja mietit lapsille sopivia kohteita? Matkailijan etukortti on juuri sinulle sopiva ratkaisu!
Lämpimästi tervetuloa OLEANDRY-nuorisohostelliin!
Etsitkö majoitusta Krakovan ydinkeskustasta, mukavan matkan päässä juna- ja bussiasemalta, raitiovaunupysäkiltä ja jopa pysäköintimahdollisuuden kanssa? 
Upea paikka Varsovan kulinaarisella kartalla
Mateusz Gesslerin ravintola Warszawa Wschodnia vetää puoleensa sekä matkailijoita että paikallisia.
Fryderykin uusi kotisivu!
Vaikka kellekään ei tarvitse kertoa, kuka Chopin oli, monet yhdistävät hänet pääasiassa
FREE walking TOUR -säätiö
He tuntevat Puolan läpikohtaisin!
Löydä Białowieża hotelli Żubrówkassa!
Hotelli Żubrówka sijaitsee yhdessä Puolan viehättävimmistä paikoista, Białowieżan aarniometsän sydämessä. Matkailijat saapuvat hotelliin rentoutumaan, nauttimaan rauhallisesta ympäristöstä ja viettämään vapaata.
Kulttuuri ja urheilu – hienoja perinteitä Wrocławissa
Kun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma julkistettiin kesäkuussa 2015 Wrocławin stadionilla, ohjelmassa oli Jarea Bocellin konsertti, jonka TVP2 myös televisioi. 
Sopot 34
Leirintäalue Sopot 34 sijaitsee aivan Sopotin sydämessä Itämeren rannalla.
Krasiejówin JURAPARK ‒ kunnon perhepaikan seikkailut odottavat!
Krasiejówin JuraPark kuuluu samaan yritysketjuun kuin JuraPark Bałtów ja JuraPark Solec.