Warsaw 8.9 ºC
Ota yhteyttä
Łańcut

Palatsi, musiikkia ja kuomuvaunuja

Łańcutin ylhäisaatelistolle kuulunut aatelispalatsi on säilynyt hyvin.

Kasimir Suuren vuonna 1349 perustama Łańcut on kuulunut Pileckin, Stadnickin, Lubomirskin ja Potockin aatelissuvuille. Stanisław Lubomirski rakennutti barokkilinnan vuosina 1629–1642. Sitä suunnittelivat mm. Tylman van Gameren ja Giovanni Battista Falconi. 1700-luvulla Izabella Czartoryska Lubomirskan aikana linna muutettiin upean puiston ympäröimäksi palatsiksi, yhdeksi Puolan hienoimmista. Palatsi siirtyi Potockeille 1800-luvun alussa. Vuosisadan vaihteessa palatsiin asennettiin vesijohdot ja sähkö ja se sai nykyisen ranskalaisen uusbarokkisen ulkoasunsa Armand Beauquen ja Albert Pion käsissä.

Läpi vuosien palatsi on ollut Euroopan aristokratian suosiossa. Vuodesta 1944 se on ollut palatsimuseo, jossa on noin 80 barokin, rokokoon, klassismin, eklektismin ja art decon tyyliin sisustettua huonekokonaisuutta. Tanssiaissalissa pidetään vuosittain klassisen musiikin konsertteja. Palatsissa on Puolan suurin hevosajopelimuseo, ortodoksisen kirkkotaiteen museo, Łańcutin 10. ulaanirykmentin näyttely sekä talvipuutarha. Lähistöllä myös hyvin säilynyt ja entisöity synagoga vuodelta 1761.

 Palatsimuseo

Łańcut, ul. Zamkowa 1

www.zamek-lancut.pl