Warsaw 20 ºC
Ota yhteyttä

Moszna-Castle_kuva-Albertiin-728x410.jpg

Oletkin ehkä jo päässyt vierailemaan jossain Puolan tunnetuimmista turistikohteista, kuten Krakovassa, Varsovassa tai Gdanskissa. Vaikka nämä ovatkin loistavia paikkoja viettää lomaa, on suurella maalla paljon muutakin tarjottavaa hieman syrjässä perinteisiltä turistireiteiltä. Tähän artikkeliin on koottu parhaita vinkkejä Puolan piilotettujen helmien löytämiseen ja unohtumattoman loman luomiseen.

Toruń: astronominen kokemus

Toruńissa käydessä tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt. Tästä pitävät huolen tuhannet keskiaikaiset tiilirakennukset, joiden ansiosta kaupunkikuva on säilynyt koskemattomana keskiajalta lähtien. Tuolloin kaupunki oli merkittävä taloudellinen ja poliittinen keskittymä.

Kaupungin merkitys alueelle voidaan jäljittää aina Saksan ritarikuntaan, joka teki Toruńista päämajansa ryöstellessään muualla Euroopassa. Ritarikunnan linnan rauniot ovat edelleen Toruńin keskustassa. Näyttävät rauniot ovat yksi monista syistä sille, miksi Toruń on päässyt UNESCON maailmanperintökohteiden listalle.

Toruńin kaupungilla on merkitystä myös tähtitieteen näkökulmasta, sillä se on maailmankuulun astronomin Nikolaus Kopernikuksen synnyinpaikka. Kaupungista löytyy hänen kunniakseen rakennettu upea ja moderni planetaario, jossa vierailijat voivat nauttia tämän maailman ulkopuolisista kokemuksista.

Avaruusseikkailun jälkeen kannattaa piipahtaa esimerkiksi piparkakkumuseossa, missä voit valmistaa herkullisen tuliaisen perinteisellä reseptillä uudelleen rakennetussa leipomossa 1500-luvulta.

Tutustu Toruńiin lähemmin klikkaamalla tästä!

Kunnianosoitus merelle Szczezin kaupungissa

Huolimatta noin 100 kilometrin etäisyydestä Itämeren rannikolta, Szczezin on yksi Puolan tärkeimmistä väylistä merelle. Meren tärkeys on nähtävillä kaikkialla ja aiheen kiehtovuuden ymmärtää heti, kun näkee kaupungin satamassa yksiä maailman kauneimmista laivoista. Kaupungissa järjestetään useita suuria urheilutapahtumia, kuten purjelaivoille suunnattu Tall Ships Races- luokka. Tämän kansainvälisen urheilutapahtuman juuret sijoittuvat aina vuoteen 1927.

Szczecin_satamákuva-laivoista-Albert-1024x538.jpg

Poznanin sykkivä kaupunki

Poznan on viehättävä vanha kaupunki, jossa tekemistä riittää. Kun astut Poznanin vanhan kaupungin aukiolle, huomaat välittömästi kaupungin energisen sykkeen. Kaupungin keskustassa sykettä riittää kaikkina vuorokauden aikoina, erityisesti iltaisin kun ihmiset lähtevät ulos suurin joukoin.

Vanhankaupungin aukio on Poznanissa myös paikka, missä voit nähdä ainutlaatuisen renesanssiaikaisen kaupungintalon. Kaupungintalo on yksi renesanssiajan kauneimmista esimerkeistä kulttuurin osalta, ja erityisesti vanha kellotapuli saa paikallisissa aikaan ylpeyden tunteita. Joka päivä keskipäivällä tapulin kellot soivat ja kaksi vuohihahmoa ilmestyy esiin lyöden päitään yhteen keskipäivän merkiksi. Tämä sama perinne on toistunut kellon rakentamisesta lähtien aina vuodesta 1551!

Poznanista löytyy aina hyvää energiaa, mutta toden teolla kaupunki herää eloon vuosittaisten kansainvälisten messujen aikaan. Messut järjestetään Stary Bowarin suuressa ostoskeskuksessa. Näytteilleasettajat kaikkialta maailmasta matkustavat Poznaniin osallistuakseen suosittuihin messuihin, joita on pidetty kaupungissa vuodesta 1921 lähtien.

Tutustu Poznaniin lähemmin klikkaamalla tästä!

Zalipie – Puolan kaunein kaupunki

Zalipie on yksi Puolan kauneimmista ja kuvauksellisimmista kylistä. Paikka on tunnettu ainutlaatuisesta perinteestään sisustaa taloja, maatilarakennuksia, koirankoppeja ja jopa kaivoja värikkäillä kukkakuvioilla.

Paikalliset taiteilijat osallistuvat vuosittain ”Maalattu mökki” nimiseen kilpailuun siitä, kuka sisustaa talonsa kauneimmalla tavalla. Kilpailua on pidetty säännöllisesti vuodesta 1948 lähtien. minkä ansiosta mökin seiniin on lisätty uusia maalattuja kukkia, jotka jatkavat yli 100 vuotta vanhaa perinnettä. Paras aika matkustaa Zalipiehen on kesäkuussa, jolloin pääset myös todistamaan edellä mainitun kilpailun finaalia.

Zalipie_kuva-Albert-1024x538.jpg

Yli 400 linnaa

Et ehkä tiennyt, että Puolassa on suuri määrä kauniita ja hyvin säilyneitä linnoja – itse asiassa yli 400 kappaletta! Vierailu linnoissa on todella häikäisevä matka läpi maan historian. Nämä vaikuttavat rakennukset ovat seisseet paikallaan lukemattomien sotien, sekä poliittisten ja sosiaalisten myllerrysten aikana. Ne ovat edelleen tärkeä osa Puolan historiallista perintöä.

Tunnertuimpia linnoja on Varsovan kuninkaallinen linna, joka on jälleenrakennettu toisen maailmansodan osittaisen tuhon jälkeen. Etelämmäksi Puolaa jatkettaessa vastaan tulee Moznan tyylikäs barokkilinna, joka on modernisoitu 1800-luvun loppupuolella. Książ in Wałbrzychin kaunis linna houkuttelee vuosittain kävijöitä joka vuosi erityisesti toukokuussa pidettävän suositun kukka-ja taidefestivaalin ansiosta. Tätä tapahtumaa ei kannata missata!

Tilaan uutiskirjeen