Warsaw 6.1 ºC
Ota yhteyttä

Puolan ensimmäiset matkailun merkkituotteet

Vuoden 2020 alkajaisiksi on hyvä tutustua Puolassa nyt ensimmäistä kertaa valittuihin matkailun merkkituotteisiin. Matkailun merkkituote on suuresta matkailutarjonnasta helposti erottuva yksittäinen matkailukohde.

wisla_centrumzlotuptaka_540.jpg


Vuonna 2020 matkailijaa kutsuvat Beskidit, yksi Puolan hienoimmista vuorijonoista, missä voi talvella lasketella ja lautailla; kesäisin samat maisemat houkuttelevat patikoimaan. Beskidien alueella on äärimmäisen rikas kansanperinne. Vanha paimentolaiskulttuuri lampaineen on muokannut ympäristöä. Alueella on säilynyt paljon vanhan kirkollisen ja maallisisen puuarkkitehtuurin rakennuksia. Kansantaide näkyy rakennuksissa, sisustuksessa ja jokapäiväisessä elinympäristössä.



wawozy_lessowe_540.jpg

Kannattaa käydä myös lössikerrostumiin muodostuneiden rotkojen alueella Lublinin ylängön luoteisosassa. Alueella ovat Euroopan suurimmat lössirotkot. Mielenkiintoinen ympäristö ja nähtävyydet tekevät alueesta hyvän kylpylä- ja maatilamatkailun kohteen. Paikalliseen raaka-ainetarjontaan nojaava keittiö on tärkeä osa maakuntaa. Maista erilaisia pastaruokia ja herkullisia pierogi-nyyttejä, jotka on täytetty vaikkapa karpilla, härkäpavuilla, tattarilla tai rahkalla.



lublin_zamek_1_540.jpg

Lublin ja Toruń ovat kauniita kaupunkeja, joissa on rikas kulttuurielämä ja pitkät historialliset perinteet.
Lublin sijaitsee lähellä Euroopan unionin ja itäisen Euroopan rajaa. Lublin on jo pitkään tunnettu kansainvälisistä festivaaleista ja taideprojekteista. Lublin inspiroivine ilmapiireineen on itäisen Puolan tärkein kulttuurikeidas. Se houkuttelee paikalle taiteilijoita ympäri maailmaa. Tapahtumien aikaan kadut täyttyvät värikkäästä, monikulttuurisesta joukosta ja kielten sorinasta. Kaupungin seitsemänsataa vuotta vanha historia kuvastuu museoissa, historiallisissa kohteissa, perinteisessä keittiössä ja vanhoissa taruissa. Tutustuminen kaupungin rikkaaseen historiaan ja monikulttuurisiin juuriin kannattaa aloittaa kuljeskelemalla pitkin Vanhaakaupunkia.



Torun_panorama_nocna_540x360.jpg

Toruń on Kujavia-Pommerin alueen ikoninen keskus. Sen keskiaikainen Vanhakaupunki on merkitty Unescon maailmanperintöluetteloon. Toruńin tunnuskuvia ovat piparkakut, joiden pitkä leivontaperinne elää kukoistuskauttaan, ja Toruńin kuuluisin asukas Nikolaus Kopernikus, jonka maine tähtitieteen saralla on siivittänyt kaupunginkin tunnettuutta. Suositun matkailukaupungin linjakasta siluettia on hyvä ihailla Veikseljokea lipuvan laivan kannelta, sillalta tai joenvarren terassilta. Toruńin sijainti Puolan valtajoen varrella on perustamisesta lähtien vaikuttanut sen taloudelliseen kukoistukseen. Toruń on vanha hansakaupunki, se kuului keskiajalla mahtavaan kauppaliittoon.



koniakow_540.jpg

Myös Cieszynin Sleesia on valittu Puolan matkailun merkkituotteeksi. Se on historiallinen maakunta Sleesian kaakkoiskulmassa Cieszynin kaupungin ja Olzajoen ympäristössä. Cieszynin Sleesia on hyvä paikka harrastaa laskettelua, talvivaelluksia, pyöräilyä ja vuorikiipeilyä. Alue tunnetaan myös ainutlaatuisesta pitsinnypläystekniikasta, puolaksi heklowanie, jota harrastetaan vain Koniakówissa. Alueen pitsinnypläys on merkitty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.