Warsaw 5 ºC
Ota yhteyttä
Jagiełłojen markkinat Lublinissa 12.–15.8.2017

Jagiełłojen markkinat ovat festivaali, jonka tehtävänä on esitellä vanhaa, perinteikästä maalaiskulttuuria eri osa-alueineen sekä alkuperäisessä muodossaan  että päivitettynä nykyversiona. Festivaalin monipuolisuus kuvastuu sen esittelemistä taidemuodoista:  musiikki, taide, käsityöt ja teatteri. Järjestäjät kutsuvat markkinoille perinteiseen kulttuuriin perehtyneitä taiteilijoita, jotka ovat erikoistuneet  tai kehittävät edelleen paikallisia ja perhetraditioita.

Jagiełłojen markkinoilla kohtaavat perinteinen kylämusiikki ja sen modernimmat versiot.  Ohjelmassa on lukuisia konsertteja  ja yöllisiä tanssitapahtumia, joissa tanssitaan oberekia, masurkkaa ja polkkaa paikallisten orkestereiden ja Jagiełłojen markkinaorkesterin tahdittamina.

Jagiełłojen markkinoilla on ehdottamasti tutustuttava käsityöläisten alueeseen. Yhdessä paikassa on mahdollisuus nähdä satoja käsityöläisiä ja perinneammattien taitajia Puolasta ja muista Keski-ja Itä-Euroopan valtioista. Näytöksissä ja työpajoissa voi nähdä ja jopa oppia tekniikoita ja taitoja, jotka suurimmaksi osaksi ovat jo kadonneet.

Myös lapset ovat tervetulleita markkinahumuun.  Joka vuosi järjestäjät pyrkivät yllättämään nuorimmat festivaalikävijät esittelemällä perinteisiä pelejä, jotka ovat paitsi viihdykettä myös kertovat menneestä kulttuurista. Lasten tapahtumat on tarkoitettu koko perheelle, ei ainoastaan lapsille. Jagielłojen markkinoiden aikaan Lublinin vanhassakaupungissa kuhisee niin monia kulttureja ja kansallisuuksia, että yllätyt. Kaupunki on hereillä aamunkoitosta iltahämyyn. Anna kulttuurin energian temmata mukaansa!

Lisätietoja: jarmarkjagiellonski.pl