Warsaw 0 ºC
Ota yhteyttä

Omalla autolla

 

Autoilijalla tulee Puolaan saapuessaan olla passin tai EU-matkustukseen oikeuttavan henkilökortin lisäksi auton rekisteriote sekä todistus voimassaolevasta liikennevakuutuksesta. Liikennesäännöt vastaavat Euroopan unionin sääntöjä.

Puolasta voi myös vuokrata auton, mahdollisesti myös kuljettajan kanssa joko kansainväliseltä autovuokraamolta tai puolalaiselta yritykseltä.

Tiet ja moottoritiet
Viime vuosina investoinnit infrastruktuuriin ovat paitsi nopeutuneet, myös saaneet yhä isommat mittasuhteet. Ja kasvu jatkuu!
Ajoneuvon asiakirjat ja turvavarusteet
Varmista ennen automatkaa, että sinulla on kaikki vaadittavat asiakirjat ja että auto on asianmukaisesti varustettu.
Liikennesäännöt
Automatkalla tutustut hyvin Puolan kauniisiin maisemiin. On kuitenkin muistettava myös liikenneturvallisuus. Ikävien yllätysten välttämiseksi kannattaa kerrata liikenteen perussäännöt.